maanantai 26. syyskuuta 2016

ESENT2016 - Etelä-Suomen etsivän nuorisotyön päivät

 ESENT2016, eli Etelä-Suomen alueelliset etsivän nuorisotyön päivät järjestettiin ansiokkaasti HRAKS:in toimesta 22.-23.9.16 Hyvinkäällä. Päivät olivat varmasti antoisat etsivän nuorisotyöntekijöille, kun kaltaiseni "vieraileva tähti" sai niistä myös niin paljon irti.



Torstai aloitettiin tärkeällä viestillä ja buustilla: Etsivästä nuorisotyöstä pitää pitää yhdessä ääntä, jotta se saa ansaitsemansa arvostuksen ja vakiintuneen paikan nuorten palveluiden joukossa. Etsivän nuorisotyön tehtävä taas on pitää ääntä nuorten puolesta, erityisesti silloin kun palveluviidakossa kukaan muu ammattilainen ei sitä tee.
Verke piti voimaannuttavan puheenvuoron sosiaalisesta mediasta, oman työn näkyväksi tekemisestä ja nuorten sosiaalisen median välineistä ja kulttuureista. Puheenvuorosta jäi erityisesti mieleen markkinointinäkökulma, oman työn näkyminen verkossa oman itsen näköisesti: Persoona on iso osa työtä, mutta helposti pieni osa someviestintää. Olisiko tätä syytä muuttaa jotenkin? Omaa työtä voi tehdä tunnetuksi somessa  nuoria, vanhempia ja muita ammattilaisia kiinnostavalla tavalla (Joensuun kaupungin facebook viestintä on tästä huikea esimerkki)! Täytyy miettiä miten viestintää voisi kuvallistaa ja tehdä helpommin lähestyttäväksi? Miten oma tekemisen tapa ja persoona, sekä muut kohtaamisen työkalut saisi näkymään myös omassa someviestinnässä? Miten uusia somekanavia voisi ottaa paremmin haltuun ja käyttöön nuorten kanssa tehtävässä työssä ja yhteydenpidossa? Verken esitykset antavat vinkkejä ja näkemystä nuorten somemaailman ymmärtämiseen ja oman somemaailman kehittämiseen.




Verkostoja ja niiden toimivuutta pohdittiin myös, sillä suuri osa etsivän nuorisotyön onnistumisista riippuu verkostoyhteistyöstä. Allekirjoittanutta ehkä vähän yllätti tieto siitä, että puolet etsivän nuorisotyöntekijän työajasta menee verkostojen ylläpitämiseen. Puolet! Se on ihan valtava resurssi! Mikähän siinä on, että usein mikään muu taho ei pidä toimijoiden yhteistyöstä huolta, ja ennen kaikkea mitä asialle voisi tehdä?! Ryhmätyöskentelyn lomassa pohdimme, voisiko nuorten ohjaus- ja palveluverkoston kehittäminen vastata tähän? Voisiko se ottaa vastuuta myös käytännöntason verkostoista ja tukea niiden toimintaa? Mietimme sitä, miten paljon etsivän nuorisotyöntekijä saisikaan aikaan, jos hänen ei tarvitsisi kantaa kaikkea vastuuta verkostoista kaiken aikaa!




Ryhmätyössä saimme varsinaiseksi aiheeksi oppilaitosyhteistyön, mutta rönsyilimme tyypillisesti välillä aika kauaskin perusasioihin ennen kuin palasimme takaisin varsinaiseen aiheeseen. Olimme kaikki yhtä mieltä siitä, että etsivän nuorisotyön työnkuvan määrittely ja rajaaminen vahvistaisi kollektiivista ammatti-identiteettiä ja antaisi uudellekin työntekijälle mandaatin toimia ja toisaalta myös rajata työtään - eli sanoa tarvittaessa lempeästi ei. Määrittely auttaisi myös työnjakoa esimerkiksi Ohjaamon ja oppilaitosten kanssa. Yhteistyön ja eri toimijoiden paikkojen hakeminen suhteessa toisiinsa on monin paikoin kesken. Tässä yhteinen puhe nähtiin tärkeäksi - se rakentaa yhteistyötä ja luottamusta, kaataa raja-aitoja, ennakkoluuloja ja pelkoja oman työn tai asiakkaiden puolesta. Vähintään on tärkeää katsoa, ettei samalle nuorelle tarjota päällekkäisiä palveluita.

Oppilaitosten kanssa tehtävässä yhteistyössä (kun sitten vihdoin pääsimme annetun aiheen ääreen) puhutti rajanveto siitä, miten aikaisessa vaiheessa etsivän kannattaa työskennellä putoamisvaarassa olevien opiskelijoiden kanssa? Mikä on oppilaitoksen velvollisuus tukeen ja ohjaukseen ja mikä on ohjauksen rooli toisen asteen oppilaitoksissa? Näimme, että etsivän on syytä tulla tutuksi nuorille jo 9. luokan aikana, jotta yhteydenoton kynnys on mahdollisimman matala, ja jotta nuori tietää mistä tukea saa, silloin kun sitä tarvitsee. Etsivän nuorisotyön on tärkeä olla mukana putoamassa olevien opiskelijoiden prosesseissa pitämässä nuoren puolia, ottamassa koppia js kertomassa rehellisesti mitä tapahtuu (esimerkiksi tukien loppumisen vaikutukset taloudellisesti) kun jättäytyy pois koulusta. Valinta on aina nuorella, mutta hänellä on oikeus rehelliseen tietoon valintojensa vaikutuksista omaan elämäänsä.

Esimiesten kouluttaminen etsivän nuorisotyön sisältöihin, puhututti myös, sillä esimiesten käytännön etsivän nuorisotyön osaaminen ja ymmärrys vaihtelevat valtakunnallisesti paljon. Pohdimme, olisiko syytä tehdä etsivän johtamisen valtakunnallinen perehdytys ja määrittely? Esimiehet voisivat vielä aktiivisemmin tulla mukaan vastaaviin päiviin kuulemaan ja keskustelemaan etsivän nuorisotyöntekijöiden kanssa. Etsivän nuorisotyön kentän, eetoksen ja arvojen tunteminen ja luottamus etsivän osaamiseen, ovat tärkeitä etsivän nuorisotyön johtamiseen vaikuttavia tekijöitä. Toisaalta etsivän nuorisotyöntekijän täytyy puolestaan voida luottaa omaan tehtävänkuvaansa ja sem rajaukseen, eli työnkuvan tunteva esimies ei määrää ydintehtävän ulkopuolisia töitä, joilla paikataan jotain muuta toimintaa, vaikka se pienten resurssien aikana houkuttelevaa onkin.

Ryhmien vetäminen oli myös ryhmätöissä ja paneelikeskustelussa esillä. Melko yksimielisesti nähtiin, että etsivässä nuorisotyössä ryhmien ja kerhojen vetäminen ei voi olla itse tarkoitus, mutta tarpeesta esim. sosiaalisen vahvistamisen välineenä voi olla erittäinkin toimivia menetemiä. Painopiste pitää ammatilaisten itsensä mielestä edelleen pitää yksilötyössä, mutta ei voi hakata menetelmiä kiveen, sillä nuorten tarve ja etu pitää pitää etusijalla.

Jari Koponen, Duendo Oy:stä, piti toisen päivän aamuna herättelevän luennon vihasta ja sen merkityksestä elämässä, auttamistyöstä ja kohtaamisesta. Ajatus "aikuisesta, joka ei tarvitse ketään", herätti ajatuksia. Tyypillinen nuorisotyöntekijä, jos sellaista on, on pärjäävä, omatoiminen, toisten huolia ratkaiseva aikuinen.  Tämä on tavallaan haaste nuorisotyössä, sillä ei välttämättä ole hyvä näyttää nuorille sellaisen aikuisuuden mallia, jossa aikuinen kantaa kaiken itse, eikä tarvitse ketään, ei saa tarvita ketään. Ehkä nuorille olisi hyvä näyttää mallia myös aikuisesta, joka tarvitsee välillä apua ja tukea muilta, kertoa, että se on hyväksyttävää ja tavallista.


Ajattelemisen aihetta antoi myös havainto siitä, että tunne, josta käsin kohtaamista tarkastellaan, vaikuttaa sen onnistumiseen. Jos katsoo ihmisiä pelosta käsin, on valmis taistelemaan tai pakenemaan, ja jos katsoo rakkaudesta, tilanne on turvallinen ja voi viedä asioita eteenpäin. Tunteet ovat läsnä jokaisessa päätöksessä, ajatuksessa ja toimessa elämässä ja niiden vaikutukset täytyy pystyä ottamaan huomioon. Esimerkiksi ammattilaisen tulee ottaa huomioon nuoren tunteet yhteisen prosessin eri vaiheissa. Tärkeintä on ettei lupaa nuorelle mitään, mitä ei pysty pitämään. Ammattilaisten väliaikaisuus nuoren elämässä johtaa helposti hylkäämisen kokemukseen, kun nuori on pikkuhiljaa auennut ja alkanut luottaa ja sen jälkeen suhde lopulta päättyy.



Etelä-Suomen aluehallintovirasto piti vielä päivien lopuksi puheenvuoron, jossa konkreettisena vinkkinä muistutettiin nuorisotilastot.fi -palvelusta, josta löytyy kaikki nuorisotyön tilastot helposti, esimerkiksi hyödynnettäviksi työn vaikuttavuuden näkyväksi tekemisessä tai arvioinnissa ja seurannassa. Toki tietoja täytyy kerätä, jotta niitä voidaan koota sivustolle ;)


Lopuksi vielä hyvä lukuvinkki kaikille: "Ainoa hommani on auttaa sinua" Etsivän nuorisotyön hyvät käytänteet Etelä-Suomen alueella (Kalliomaa, Johanna 2016. Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Opetus- ja kulttuuritoimi).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti