Etsivän nuorisotyön reunat kokoontuivat yhteen Ouluun ja Tampereelle!

Etsivää nuorisotyötä reunoilla -päivissä sukellettiin pienten ja vielä pienempien kuntien etsivän nuorisotyön, nuorisotyön ja nuorten todellisuuteen. Etsivän nuorisotyöntekijät pääsivät jakamaan kokemuksiaan, ajatuksiaan, huoliaan ja ideoitaan toisille, jotka työskentelevät samanlaisessa toimintaympäristössä. Päivien aikana huomasimme, että vaikka kunnat olisivat kulttuuriltaan hyvin erilaisia ja sijaitsisivat niin kaukana toisistaan, kuin Suomessa on mahdollista, ovat etsivän nuorisotyön reunaehdot niissä kaikissa yllättävän samanlaiset. Välimatkat, nuorten kuljettaminen, palveluiden puuttuminen ja lähtemisen välttämättömyys tuntuivat toistuvan kaikkialla.

Alustajat tarttuivat keskeisiin teemoihin ja virittelivät keskustelua, jota käytiin yhdessä ja ryhmissä.

"Mahdollisuuksien tasa-arvo ja yhdenvertaisuus koko maassa" - Lähtemisen pakko ja muita reunojen kysymyksiä, Seppo Körkkö, Inari

Esitys löytyy täältä

Välimatkat ja puuttuvat palvelut haastavat reunaseutuja ja haja-asutusalueita. Välimatkat korostuvat erityisesti Lapissa. Pienillä paikkakunnilla ikäluokat ovat pieniä ja lähtevien määrät suuria - palveluita, kouluja ja tulevaisuuden mahdollisuuksia lakkautetaan sitä mukaa, kun ikäluokat pienenevät.

Monella pienellä paikkakunnalla nuorilla on peruskoulun jälkeen kaksi vaihtoehtoa, joko jäädä paikallisiin toisen asteen kouluihin (jos sellaisia on), joissa vaihtoehdot saattavat olla suppeat, tai lähteä muualle opiskelemaan sitä, mikä kiinnostaa. Monilla pienillä paikkakunnilla ei ole toisen asteen koulutusta lainkaan, mikä asettaa nuorille vielä suuremman paineen muuttaa kotoa toiselle paikkakunnalle yhä nuorempana. Inarissa vaihtoehtoja on vielä kaksi, jos nuori haluaa jäädä – Ivalon lukio tai Saamelaisalueen koulutuskeskus. Koulutuskeskuksessa on tarjolla ammatillista koulutusta, jossa erityisesti näkyvät myös Saamen kielet ja kulttuuri. Alavaihtoehtoja ovat mm. mediakasvatus, merkonomi, lähihoitaja, porotalous, eräopas ja kokki. Ne nuoret, joilla ei ole valmiuksia tai uskallusta lähteä kauemmas, voivat joko jäädä kotiin tekemättä mitään, tai valita näistä aloista itselleen mieluisimman - kiinnosti se sitten oikeasti tai ei. Toisen asteen jälkeen on kuitenkin pakko lähteä, jos haluaa jatkaa opintoja.

Reunoilta lähdetään entistä kauemmas, entistä nuorempana. Ammattikorkeakoulujen ja ammatillisen opetuksen leikkaukset ovat johtaneet siihen, että koulutusohjelmia lakkautetaan ja keskitetään. mikä haastaa erityisellä tavalla Lapin nuoria. Esimerkiksi yhteisöpedagogin koulutusta oli ennen Torniossa, mutta nykyään Lapin tuleville nuorisotyön ammattilaisille lähin koulutus on Kuopiossa. Se on 19 -vuotiaalle aika kaukana kotoa.

Koska lähteminen on välttämättömyys, täytyy reunaseuduilla nuorisotyön, myös etsivän nuorisotyön, pohtia, mitä se tarkoittaa työn tavoitteiden ja tekemisen kannalta. Osaammeko me toimialana toimia oikeaan aikaan, tukea nuoria lähtemisen edellyttämien valmiuksen ja taitojen kartuttamisessa ja itsetunnon vahvistamisessa. Koska nuoret lähtevät entistä nuorempana, täytyy lähtemisen taitoja miettiä ennaltaehkäisevän nuorisotyön kaikessa toiminnassa. Täytyy rakentaa toiminta niin, että vahvistetaan myös "ennakoivaa etsivää nuorisotyötä" - Tavoitteina osallisuus, vaikuttaminen, ja itsetunto, välineinä kouluyhteistyö, etsivä työ ja erityisenä kohderyhmänä haastavammat nuorten ryhmät ja yksittäiset nuoret.

"Yritetään toimia ennalta, mutta sitten otetaan myös se kuuluisa koppi"

Nuorilla ihan pohjoisessa on elämässään kaksoisrooli, he ovat yhtä aikaa todella kiintyneitä ja kiinnittyneitä omaan kotiseutuun, arvostavat turvallisuutta ja rauhallisuutta, mutta heitä tympii se, ettei tapahdu mitään. (Kiilakoski, Tomi 2016: I am fire but my environment is the lighter: A study on Locality, Mobility and Youth Engagement in the Barents Region). Samaan aikaan heidän täytyy lähteä tai valmistautua lähtemään. Täytyy lähteä vaikka moni haluaisi jäädä, eikä takaisin tuleminen ole niin yksinkertaista.

Itä-Suomessa nuorten kokemus on ollut toisenlainen - he eivät ole kiinnittyneet omaan alueeseen samalla tavalla, he eivät malta odottaa, että pääsisivät pois. (Armila, Päivi, Halonen,  Terhi ja Käyhkö Mari 2016: Reunamerkintöjä Hylkysyrjästä - Nuorten elämänraameja ja tulevaisuudenkuvia harvaanasutulla maaseudulla). Samaan aikaan valmiudet lähteä saattavat silti olla heikot.

Nuoret, jotka ovat lähteneet ja haluaisivat valmistumisen jälkeen palata kotiseudulle kohtaavat usein pettymyksen: Muualta hankitusta koulutuksesta ei välttämättä olekaan mitään hyötyä kotiseudulla (Vaattovaara, Virpi 2015: Elämänkulku ja toimijuus: Lapin maaseudun nuorista aikuisiksi 1990 -2011).

Reunojen näkökulmasta maassamuutosta puhutaan vielä liian vähän – Suomessa on paljon kuntia, jotka luovuttavat nuoria, ja isompia kaupunkeja, jotka vastaanottavat heitä. Tästä olisi hyvä puhua, jotta kuviosta saataisiin nuorten näkökulmasta mahdollisimman toimiva ja tukiverkoista kattavia.

"Luodaan nuorille hyvät valmiudet lähteä ja edellytykset tulla takaisin."

Myös "vastaanottavissa kaupungeissa" olisi hyvä tunnistaa nuorten kotiseuturakkaus ja toimia heidän kanssaan sitä ymmärtäen. Lähtijöiden valmiudet ja ikä näkyvät myös uusien kotikuntien etsivän nuorisotyön kohderyhmässä ja tarpeissa. Ja myös heidän mahdollinen kaipuunsa takaisin.

-  

Marianne Anttila, Savukoski:

Esitys löytyy täältä ja kuvaterapiaa Lapista täältä

Nuorten ikäluokat ovat Savukosken kokoisessa kunnassa pieniä (tällä hetkellä 13-19 -vuotiaita nuoria on 134) joten etsivän nuorisotyön näkökulmasta on mahdollista ottaa haltuun koko kohderyhmä ja tuntea nuoret ja nuorten yksilölliset tarpeet.

Nuorten käsitys syrjään jäämisestä on hyvin erilainen metsästyksestä ja kalatuksesta elävässä kunnassa - ne ovat elämäntapa, joka saattaa elättää ja pitää onnellisena sellaisenkin nuoren, joka yhteiskunnan mittareilla tarkasteltuna on syrjäytynyt. Tässä olisi hyvä tarkastella syrjäytymistä myös nuorten oman kokemuksen kautta - voiko olla syrjäytynyt, jos ei koe olevansa syrjäytynyt? Onko etsivän nuorisotyöntekijän viisasta käydä hakemassa nuoria joenvarresta kalasta, ja raahata heitä palveluihin?

Alueella, jossa metsästys on yleistä, löytyy kodeista myös aseita joka lähtöön. Tämä on merkittävää ymmärtää etsivän nuorisotyön työturvallisuuden näkökulmasta. Kotikäynteihin lisää aina maustetta se, että vastassa voi olla mitä vain - siihen jos lisätään vielä hyvin todennäköinen asekaappi, on tilanne vielä toinen.

Savukoski on hyvä esimerkki siitä, miten tärkeää etsivän nuorisotyön on kartoittaa ja tuntea toimintaympäristönsä, sen kulttuuri, historia ja perinne. Esimerkiksi Savukosken kipeät traumat sodanaikaisista tapahtumista vaikuttavat yhteisössä voimakkaasti - nuorilla miehillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin mennä armeijaan, oli siihen voimavaroja tai ei. Venäjän raja menee vieressä Korvatunturilla, mutta kipeän yhteisen historian takia tietä sinne ei ole. Rajavartiolaitoksen ja metsänhoidon työllistävät vaikutukset ohjaavat nuorten tulevaisuuden suunnitelmia - ja toisaalta nuoruuden hölmöilyt ja merkinnät rekisterissä helposti romuttavat niitä. Nuorten kanssa työskentelevien on hyvä osata kiinnittää nuorten huomiota heidän tulevaisuuteensa merkittävästi vaikuttaviin asioihin ja tukea heitä valitsemaan hyvin oman tulevaisuutensa kannalta.

On selvää, että perinteisen elämäntavan, erämaan ja luonnonantimien keskellä kasvaneille nuorille muutto (usein se välttämätön) ja sopeutuminen kaupunkiin voi olla haastavaa, joten nuoria täytyy valmistaa lähtemiseen. Savukoskella tähän on haettu oppia Enontekiöltä, jossa on luotu toimintamalli kaikkien 9. luokkalaisten viimeisen kevään elämäntaitojen kurssista - kurssilla opetellaan arjen pyörittämistä ja niitä taitoja, joita nuori tarvitsee aloittaessaan itsenäisen elämän. Yhteyttä pidetään usein lähteneisiin, vaikka he ovatkin virallisesti kirjoilla toisissa kaupungeissa. Joitakin kannustetaan muuttamaan jonnekin, missä heidän on mahdollista saada niitä palveluita, joita he elämässä eteenpäin päästäkseen tarvitsevat.

Pienessä kunnassa voi elämä olla myös huomattavasti haastavampaa niille nuorille, jotka eivät sovi siihen totuttuun tapaan olla poika tai tyttö. Näiden nuorten on usein "helpompi hengittää", kun he pääsevät kauemmas, isompiin ympyröihin, joissa on enemmän tilaa vaihtelulle. Tämä on nuorten itsetunnon rakentamisen ja ohjauksen näkökulmasta tärkeää ottaa huomioon myös etsivässä nuorisotyössä. Tunnistaa ne nuoret, joiden on vaikea olla omansalaisia ja tukea heitä heidän tarvitsemallaan tavalla.

Mervi Alitalo, Noora Kuuskoski ja Julia Salmi, Kankaanpää:

Esitys löytyy täältä

Kankaanpään kaupungin kaksi etsivän nuorisotyöntekijää työskentelevät myös ympäröivissä pienissä kunnissa - Honkajoella, Meri-Karvialla, Pomarkussa, Karvialla, Jämijärvellä ja Siikaisissa. Tämä on haastava, pitkien matkojen paletti, jota työpari pyörittää nuorten tarpeiden, kuntien vaatimusten ja erityispiirteiden, välimatkojen ja resurssien ristipaineessa. Kahden etsivän nuorisotyöntekijän alueella on yhteensä n. 24 000 asukasta, jotka ovat jakautuneet paitsi eri kuntien, myös eri maakuntien alueelle. Osalle nuorista palvelut löytyvät Porista, osalle Kankaanpäästä ja osalle osa palveluista myös Meri-Karvialta.

Kaikissa kunnissa on omat erityispiirteensä ja toimintakulttuurinsa, joihin "ulkopuolelta tulevien" on sopeuduttava ja päästävä sisälle, vaikka se ei aina ole helppoa. Kaikissa kunnissa on oma kunnan nuorisotyö, jonka kanssa voidaan tehdä onneksi yhteistyötä.

Yksi toimintatapa on myös löytynyt, joka toimii tehokkaasti kaikissa kunnissa: Etsiväpysäkki säännöllisesti kerran kuukaudessa kouluilla on mahdollistanut nuorten tavoittamisen, työmuodon ja -tekijöiden tutuksi tekemisen ja kunnan yhteisöön sisälle pääsemisen.

Tässä isossa paletissa on eduksi se, että työpari on tiivis ja yhteiset sävelet ovat selvät. Nuoria tavataan joko yhdessä tai erikseen, tilanteesta riippuen, ja työtä puretaan yhdessä aina kun se on mahdollista (automatkat ovat tähän hyviä). Kuitenkin järjestely tuntuu pitkällä tähtäimellä vähän kestämättömältä - jatkuva kiire ja liike, rajaamaton monenlaisia vaatimuksia esittävä työkenttä ja pitkät välimatkat vaikuttavat työntekijöiden jaksamiseen ja varmasti myös paikoin työn laatuun. Kuitenkin sitoutunut työpari tekee työtään kaikkien nuorten kanssa, jotka tukea kokevat tarvitsevansa, ottavat vastaan muiden toimijoiden ohjaukset ja kulkevat nuorten rinnalla.

Alustusten jälkeen ja lomassa käytiin keskustelua ja pohdittiin asioita yhdessä. Esimerkiksi puhutti se, milloin etsivä nuorisotyöntekijä tulee mukaan koulupudokkaan prosessiin - odotetaanko, että nuori on jo jäänyt koulun tarjoamien palveluiden ulkopuolelle, vai lähdetäänkö häntä tukemaan jo aikaisemmin (silloin, kun se periaatteessa on vielä koulun tehtävä). Yksi hyvä rinnalle astumisen paikka ammatilliset opinnot keskeyttävän tai sitä suunnittelevan nuoren kanssa on oppilaitoksen järjestämä kuuleminen, kun opintojen katkeaminen on vaarana. On nuorelle eduksi, että etsivä nuorisotyö kutsutaan mukaan jo silloin, ettei nuoren tarvitse välttämättä pudota lainkaan opinnoista tai jos hän tuesta huolimatta putoaa, niin sitten hänen asiansa on jo jollain lailla etsivän hyppysissä. Nuoren tavoittaminen vaikeutuu huomattavasti, kun nuori on jo ehtinyt jättäytyä pois koulusta. Toinen vaihtoehto voisi olla se, että tehdään tässä tiivistä yhteistyötä kunnan muun nuorisotyön kanssa. Nuorisotyön tehtävä voisi olla tukea koulutyössä ja koulussa pysymisessä ja etsivän nuorisotyön ottaa sitten koppia nuoresta, kun hän on jo keskeyttänyt. Näin etsivän nuorisotyön resurssi voitaisiin kohdentaa niihin nuoriin, jotka ovat palveluiden ulkopuolella. Kouluista ja oppilaitoksista ei kuitenkaan voida jättäytyä ehkä kokonaan pois - täytyy myös tehdä työ ja kasvot tutuiksi nuorille, jotta tuen tarpeen ilmetessä heillä on jo käsitys siitä, kuka heitä voisi tukea elämässä eteenpäin ja kynnys ottaa yhteyttä tai ottaa palvelu vastaan madaltuisivat.

Pienissä kunnissa puhuttaa myös jalkautuminen – tehdäänkö sitä ja miten sitä kannattaisi tehdä, jos sitä tehdään? Kokemuksia nostettiin esiin esimerkiksi koulujen päättäjäisten aikaan nuorten suosimiin paikkoihin jalkautumisesta, tarvittaessa tehtävästä katupäivystyksestä, muun nuorisotyön kanssa yhteistyönä tehtävistä ryhmäytyksistä ja jalkautumisesta kouluihin. Hyvä paikallinen esimerkki on suunnitteilla oleva liikkuva saamenkielinen nuorisotyö – Inarissa on ajatuksena tehdä yhteisytössä Walkersin kanssa "aikataulutettua jalkautumista". Inarissa ei ehkä kannata lähteä vain ajelemaan Walkersin filosofian mukaisesti, vaan täytyy kertoa nuorille milloin ollaan missäkin, jotta he osaavat tulla paikalle. Tämä on nuorisotyön räätälöimistä paikallisista tarpeista käsin, nuorilähtöisesti.

Työparius puhutti myös - yksintyöskenteleminen on Suomen pienissä kunnissa yleistä. Parhaimmillaan työpari saattaa yksintyöskentelevälle löytyä kunnan nuorisotyöstä tai muista palveluista, pahimmillaan on itse itsensä työpari hoitaessaan kaksoistehtävää nuorisotyöntekijänä ja etsivänä.  Työpareja voi etsiä myös lähikunnista, jotta työn kanssa ei jää aivan yksin. Organisaation tehtävä on luoda työlle ja sen kehittämiselle, sekä työntekijöiden jaksamiselle edellytykset. Tähän kuuluu myös työntekijän mahdollisuus reflektoida ja jakaa työtään. Esimiehen tehtävä on tukea, mahdollistaa ja huolehtia työntekijän työssä jaksamisesta.

Etsivän nuorisotyöntekijän läsnäolosta nuorisotalolla oli myös erilaisia näkemyksiä ja ohjeistuksia eri paikkakunnilla. Paikoin se on ”sallittua”, se nähdään jalkautumisena nuorten toimintaympäristöön, hyvänä tilaisuutena tehdä kasvoja ja työmuotoa tutuksi sekä madaltaa nuorten kynnystä olla yhteydessä. Paikoin se taas on rajattu kokonaan etsivän nuorisotyöntekijöiden työkenttien ulkopuolelle, jotta etsivän nuorisotyöntekijän työaikaresurssin väärinkäytösten mahdollisuuksia voidaan vähentää. On tärkeää olla niissä paikoissa, joissa nuoria kohdataan, eli siellä missä he ovat, joten olisi hyvä saada "lupa" mennä nuorten toimintaympäristöihin nuorten ehdoilla. Toisaalta on hyvä, että ollaan tarkkoja siitä, ettei etsivän nuorisotyön resurssia käytetä muuhun, kuin mihin se on tarkoitettu (esimerkiksi avoimen toiminnan resurssina).

Pienissä kunnissa koettiin, että etsivän nuorisotyön työnkuvaa venytetään välillä vähän, koska muuten johonkin tilanteeseen ei välttämättä puututa lainkaan. Tästä oli hyvä esimerkki Savukoskella 5. luokkalaisten päihdekokeilut - tähän oli paikallisesti monesta näkökulmasta hyvä myös etsivän nuorisotyöntekijän puuttua. Varhainen tuki ja ennaltaehkäisevä työ vähentävät nuorten todennäköisyyttä vanhempana olla etsivän nuorisotyön asiakkaana ja toisaalta puuttuminen loi sekä vanhemmille, että muille toimijoille positiivisen mielikuvan etsivästä nuorisotyöstä. On siis usein arkipäivää, erityisesti pienillä paikkakunnilla, joissa nuorisotyönkin resurssi on pieni, että etsivä nuorisotyö hoitaa myös sellaisia akuutteja tilanteita, jotka eivät suoraan kuulu perustehtävään, mutta joissa päästään tukemaan yksittäisiä nuoria ja toisaalta tekemään näkyväksi palveluvajetta. Toinen kysymys toki on, pystytäänkö vajetta paikkaamaan.

Nuorten ja työntekijöiden yksityisyydensuoja pienillä paikkakunnilla oli myös paljon keskustelua herättävä aihe. Kun kaikki tuntevat kaikki, ja kaikki tietävät kaikkien kaikki asiat, on etsivän nuorisotyönkin tärkeä miettiä profiiliaan. Silloin ei kannata profiloitua syrjäytyneiden nuorten auttajiksi, vaan luoda positiivista kuvaa ja matalaa kynnystä. Joskus apua tarvitaan myös positiivissa elämänmuutoksissa, ja tätä voi olla hyödyllistä korostaa. Se madaltaa kynnystä ja poistaa leimautumista.

"Tule ilossa tai surussa!"

Nuorten kuljettamisen kysymykset nousivat myös esiin pitkien välimatkojen kunnissa – Tästä on erilaisia linjauksia eri kunnissa, eikä kysymys ole mitenkään yksinkertainen. Osa kunnista on kieltänyt etsivän nuorisotyöntekijöitä ottamasta nuoria oman auton kyytiin sillä perusteella, että ensisijainen vakuutus onnettomuustilanteissa on aina autonomistajan liikennevakuutus. Tämä on toisaalta hyvin ymmärrettävää, sillä se on aika suuri henkilökohtainen vastuu työntekijälle. Ratkaisut kuljettamisen kysymyksiin täytyy etsiä paikallisesti – vaihtoehtoja omalle autolle ovat esimerkiksi kunnan tai organisaation yhteiskäyttöauto, työsuhdeauto tai vuokra-auto. Näistä tulee tietysti kustannuksia, mutta toisaalta huomionarvoista on, että organisaation velvollisuus on taata etsivän nuorisotyöntekijälle välineet ja edellytykset tehdä paikallisista tarpeista lähtevää etsivää nuorisotyötä – monissa kunnissa tämä käytännössä tarkoittaa myös nuorten kuljettamista palveluihin, joihin nuoret eivät muuten pääsisi (reunaseuduilla välimatkat, huonot julkiset kulkuyhteydet ja kauas keskuksiin keskitetyt palvelut). Nuorten kuljettamisen mahdollisuus lisää myös etsivän nuorisotyön menetelmämahdollisuuksia, kun voidaan hyödyntää luonto- ja retkikohteita yksilö- ja ryhmätyöskentelyssä.

Päällimmäisenä päivissä kirkastui ajatus siitä, että valtakunnallisesti ei voida mitenkään luoda yhtä muottia, jonka oletetaan toimivan kaikkialla, vaan etsivään nuorisotyöhön täytyy rakentaa paikallisesti toimivia rakenteita, työnkuvia ja arjen työn ratkaisuja. Perustehtävä ja tavoite ovat valtakunnallisesti yhteisiä, mutta tekemisen tavat vaihtelevat paljon.