Etsivän nuorisotyön reunat kokoontuivat yhteen Ouluun ja Tampereelle!

Etsivää nuorisotyötä reunoilla -päivissä sukellettiin pienten ja vielä pienempien kuntien etsivän nuorisotyön, nuorisotyön ja nuorten todellisuuteen. Etsivän nuorisotyöntekijät pääsivät jakamaan kokemuksiaan, ajatuksiaan, huoliaan ja ideoitaan toisille, jotka työskentelevät samanlaisessa toimintaympäristössä. Päivien aikana huomasimme, että vaikka kunnat olisivat kulttuuriltaan hyvin erilaisia ja sijaitsisivat niin kaukana toisistaan, kuin Suomessa on mahdollista, ovat etsivän nuorisotyön reunaehdot niissä kaikissa yllättävän samanlaiset. Välimatkat, nuorten kuljettaminen, palveluiden puuttuminen ja lähtemisen välttämättömyys tuntuivat toistuvan kaikkialla.

Alustajat tarttuivat keskeisiin teemoihin ja virittelivät keskustelua, jota käytiin yhdessä ja ryhmissä.

"Mahdollisuuksien tasa-arvo ja yhdenvertaisuus koko maassa" - Lähtemisen pakko ja muita reunojen kysymyksiä, Seppo Körkkö, Inari

Esitys löytyy täältä

Välimatkat ja puuttuvat palvelut haastavat reunaseutuja ja haja-asutusalueita. Välimatkat korostuvat erityisesti Lapissa. Pienillä paikkakunnilla ikäluokat ovat pieniä ja lähtevien määrät suuria - palveluita, kouluja ja tulevaisuuden mahdollisuuksia lakkautetaan sitä mukaa, kun ikäluokat pienenevät.

Monella pienellä paikkakunnalla nuorilla on peruskoulun jälkeen kaksi vaihtoehtoa, joko jäädä paikallisiin toisen asteen kouluihin (jos sellaisia on), joissa vaihtoehdot saattavat olla suppeat, tai lähteä muualle opiskelemaan sitä, mikä kiinnostaa. Monilla pienillä paikkakunnilla ei ole toisen asteen koulutusta lainkaan, mikä asettaa nuorille vielä suuremman paineen muuttaa kotoa toiselle paikkakunnalle yhä nuorempana. Inarissa vaihtoehtoja on vielä kaksi, jos nuori haluaa jäädä – Ivalon lukio tai Saamelaisalueen koulutuskeskus. Koulutuskeskuksessa on tarjolla ammatillista koulutusta, jossa erityisesti näkyvät myös Saamen kielet ja kulttuuri. Alavaihtoehtoja ovat mm. mediakasvatus, merkonomi, lähihoitaja, porotalous, eräopas ja kokki. Ne nuoret, joilla ei ole valmiuksia tai uskallusta lähteä kauemmas, voivat joko jäädä kotiin tekemättä mitään, tai valita näistä aloista itselleen mieluisimman - kiinnosti se sitten oikeasti tai ei. Toisen asteen jälkeen on kuitenkin pakko lähteä, jos haluaa jatkaa opintoja.

Reunoilta lähdetään entistä kauemmas, entistä nuorempana. Ammattikorkeakoulujen ja ammatillisen opetuksen leikkaukset ovat johtaneet siihen, että koulutusohjelmia lakkautetaan ja keskitetään. mikä haastaa erityisellä tavalla Lapin nuoria. Esimerkiksi yhteisöpedagogin koulutusta oli ennen Torniossa, mutta nykyään Lapin tuleville nuorisotyön ammattilaisille lähin koulutus on Kuopiossa. Se on 19 -vuotiaalle aika kaukana kotoa.

Koska lähteminen on välttämättömyys, täytyy reunaseuduilla nuorisotyön, myös etsivän nuorisotyön, pohtia, mitä se tarkoittaa työn tavoitteiden ja tekemisen kannalta. Osaammeko me toimialana toimia oikeaan aikaan, tukea nuoria lähtemisen edellyttämien valmiuksen ja taitojen kartuttamisessa ja itsetunnon vahvistamisessa. Koska nuoret lähtevät entistä nuorempana, täytyy lähtemisen taitoja miettiä ennaltaehkäisevän nuorisotyön kaikessa toiminnassa. Täytyy rakentaa toiminta niin, että vahvistetaan myös "ennakoivaa etsivää nuorisotyötä" - Tavoitteina osallisuus, vaikuttaminen, ja itsetunto, välineinä kouluyhteistyö, etsivä työ ja erityisenä kohderyhmänä haastavammat nuorten ryhmät ja yksittäiset nuoret.

"Yritetään toimia ennalta, mutta sitten otetaan myös se kuuluisa koppi"

Nuorilla ihan pohjoisessa on elämässään kaksoisrooli, he ovat yhtä aikaa todella kiintyneitä ja kiinnittyneitä omaan kotiseutuun, arvostavat turvallisuutta ja rauhallisuutta, mutta heitä tympii se, ettei tapahdu mitään. (Kiilakoski, Tomi 2016: I am fire but my environment is the lighter: A study on Locality, Mobility and Youth Engagement in the Barents Region). Samaan aikaan heidän täytyy lähteä tai valmistautua lähtemään. Täytyy lähteä vaikka moni haluaisi jäädä, eikä takaisin tuleminen ole niin yksinkertaista.

Itä-Suomessa nuorten kokemus on ollut toisenlainen - he eivät ole kiinnittyneet omaan alueeseen samalla tavalla, he eivät malta odottaa, että pääsisivät pois. (Armila, Päivi, Halonen,  Terhi ja Käyhkö Mari 2016: Reunamerkintöjä Hylkysyrjästä - Nuorten elämänraameja ja tulevaisuudenkuvia harvaanasutulla maaseudulla). Samaan aikaan valmiudet lähteä saattavat silti olla heikot.

Nuoret, jotka ovat lähteneet ja haluaisivat valmistumisen jälkeen palata kotiseudulle kohtaavat usein pettymyksen: Muualta hankitusta koulutuksesta ei välttämättä olekaan mitään hyötyä kotiseudulla (Vaattovaara, Virpi 2015: Elämänkulku ja toimijuus: Lapin maaseudun nuorista aikuisiksi 1990 -2011).

Reunojen näkökulmasta maassamuutosta puhutaan vielä liian vähän – Suomessa on paljon kuntia, jotka luovuttavat nuoria, ja isompia kaupunkeja, jotka vastaanottavat heitä. Tästä olisi hyvä puhua, jotta kuviosta saataisiin nuorten näkökulmasta mahdollisimman toimiva ja tukiverkoista kattavia.

"Luodaan nuorille hyvät valmiudet lähteä ja edellytykset tulla takaisin."

Myös "vastaanottavissa kaupungeissa" olisi hyvä tunnistaa nuorten kotiseuturakkaus ja toimia heidän kanssaan sitä ymmärtäen. Lähtijöiden valmiudet ja ikä näkyvät myös uusien kotikuntien etsivän nuorisotyön kohderyhmässä ja tarpeissa. Ja myös heidän mahdollinen kaipuunsa takaisin.

-  

Marianne Anttila, Savukoski:

Esitys löytyy täältä ja kuvaterapiaa Lapista täältä

Nuorten ikäluokat ovat Savukosken kokoisessa kunnassa pieniä (tällä hetkellä 13-19 -vuotiaita nuoria on 134) joten etsivän nuorisotyön näkökulmasta on mahdollista ottaa haltuun koko kohderyhmä ja tuntea nuoret ja nuorten yksilölliset tarpeet.

Nuorten käsitys syrjään jäämisestä on hyvin erilainen metsästyksestä ja kalatuksesta elävässä kunnassa - ne ovat elämäntapa, joka saattaa elättää ja pitää onnellisena sellaisenkin nuoren, joka yhteiskunnan mittareilla tarkasteltuna on syrjäytynyt. Tässä olisi hyvä tarkastella syrjäytymistä myös nuorten oman kokemuksen kautta - voiko olla syrjäytynyt, jos ei koe olevansa syrjäytynyt? Onko etsivän nuorisotyöntekijän viisasta käydä hakemassa nuoria joenvarresta kalasta, ja raahata heitä palveluihin?

Alueella, jossa metsästys on yleistä, löytyy kodeista myös aseita joka lähtöön. Tämä on merkittävää ymmärtää etsivän nuorisotyön työturvallisuuden näkökulmasta. Kotikäynteihin lisää aina maustetta se, että vastassa voi olla mitä vain - siihen jos lisätään vielä hyvin todennäköinen asekaappi, on tilanne vielä toinen.

Savukoski on hyvä esimerkki siitä, miten tärkeää etsivän nuorisotyön on kartoittaa ja tuntea toimintaympäristönsä, sen kulttuuri, historia ja perinne. Esimerkiksi Savukosken kipeät traumat sodanaikaisista tapahtumista vaikuttavat yhteisössä voimakkaasti - nuorilla miehillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin mennä armeijaan, oli siihen voimavaroja tai ei. Venäjän raja menee vieressä Korvatunturilla, mutta kipeän yhteisen historian takia tietä sinne ei ole. Rajavartiolaitoksen ja metsänhoidon työllistävät vaikutukset ohjaavat nuorten tulevaisuuden suunnitelmia - ja toisaalta nuoruuden hölmöilyt ja merkinnät rekisterissä helposti romuttavat niitä. Nuorten kanssa työskentelevien on hyvä osata kiinnittää nuorten huomiota heidän tulevaisuuteensa merkittävästi vaikuttaviin asioihin ja tukea heitä valitsemaan hyvin oman tulevaisuutensa kannalta.

On selvää, että perinteisen elämäntavan, erämaan ja luonnonantimien keskellä kasvaneille nuorille muutto (usein se välttämätön) ja sopeutuminen kaupunkiin voi olla haastavaa, joten nuoria täytyy valmistaa lähtemiseen. Savukoskella tähän on haettu oppia Enontekiöltä, jossa on luotu toimintamalli kaikkien 9. luokkalaisten viimeisen kevään elämäntaitojen kurssista - kurssilla opetellaan arjen pyörittämistä ja niitä taitoja, joita nuori tarvitsee aloittaessaan itsenäisen elämän. Yhteyttä pidetään usein lähteneisiin, vaikka he ovatkin virallisesti kirjoilla toisissa kaupungeissa. Joitakin kannustetaan muuttamaan jonnekin, missä heidän on mahdollista saada niitä palveluita, joita he elämässä eteenpäin päästäkseen tarvitsevat.

Pienessä kunnassa voi elämä olla myös huomattavasti haastavampaa niille nuorille, jotka eivät sovi siihen totuttuun tapaan olla poika tai tyttö. Näiden nuorten on usein "helpompi hengittää", kun he pääsevät kauemmas, isompiin ympyröihin, joissa on enemmän tilaa vaihtelulle. Tämä on nuorten itsetunnon rakentamisen ja ohjauksen näkökulmasta tärkeää ottaa huomioon myös etsivässä nuorisotyössä. Tunnistaa ne nuoret, joiden on vaikea olla omansalaisia ja tukea heitä heidän tarvitsemallaan tavalla.

Mervi Alitalo, Noora Kuuskoski ja Julia Salmi, Kankaanpää:

Esitys löytyy täältä

Kankaanpään kaupungin kaksi etsivän nuorisotyöntekijää työskentelevät myös ympäröivissä pienissä kunnissa - Honkajoella, Meri-Karvialla, Pomarkussa, Karvialla, Jämijärvellä ja Siikaisissa. Tämä on haastava, pitkien matkojen paletti, jota työpari pyörittää nuorten tarpeiden, kuntien vaatimusten ja erityispiirteiden, välimatkojen ja resurssien ristipaineessa. Kahden etsivän nuorisotyöntekijän alueella on yhteensä n. 24 000 asukasta, jotka ovat jakautuneet paitsi eri kuntien, myös eri maakuntien alueelle. Osalle nuorista palvelut löytyvät Porista, osalle Kankaanpäästä ja osalle osa palveluista myös Meri-Karvialta.

Kaikissa kunnissa on omat erityispiirteensä ja toimintakulttuurinsa, joihin "ulkopuolelta tulevien" on sopeuduttava ja päästävä sisälle, vaikka se ei aina ole helppoa. Kaikissa kunnissa on oma kunnan nuorisotyö, jonka kanssa voidaan tehdä onneksi yhteistyötä.

Yksi toimintatapa on myös löytynyt, joka toimii tehokkaasti kaikissa kunnissa: Etsiväpysäkki säännöllisesti kerran kuukaudessa kouluilla on mahdollistanut nuorten tavoittamisen, työmuodon ja -tekijöiden tutuksi tekemisen ja kunnan yhteisöön sisälle pääsemisen.

Tässä isossa paletissa on eduksi se, että työpari on tiivis ja yhteiset sävelet ovat selvät. Nuoria tavataan joko yhdessä tai erikseen, tilanteesta riippuen, ja työtä puretaan yhdessä aina kun se on mahdollista (automatkat ovat tähän hyviä). Kuitenkin järjestely tuntuu pitkällä tähtäimellä vähän kestämättömältä - jatkuva kiire ja liike, rajaamaton monenlaisia vaatimuksia esittävä työkenttä ja pitkät välimatkat vaikuttavat työntekijöiden jaksamiseen ja varmasti myös paikoin työn laatuun. Kuitenkin sitoutunut työpari tekee työtään kaikkien nuorten kanssa, jotka tukea kokevat tarvitsevansa, ottavat vastaan muiden toimijoiden ohjaukset ja kulkevat nuorten rinnalla.

Alustusten jälkeen ja lomassa käytiin keskustelua ja pohdittiin asioita yhdessä. Esimerkiksi puhutti se, milloin etsivä nuorisotyöntekijä tulee mukaan koulupudokkaan prosessiin - odotetaanko, että nuori on jo jäänyt koulun tarjoamien palveluiden ulkopuolelle, vai lähdetäänkö häntä tukemaan jo aikaisemmin (silloin, kun se periaatteessa on vielä koulun tehtävä). Yksi hyvä rinnalle astumisen paikka ammatilliset opinnot keskeyttävän tai sitä suunnittelevan nuoren kanssa on oppilaitoksen järjestämä kuuleminen, kun opintojen katkeaminen on vaarana. On nuorelle eduksi, että etsivä nuorisotyö kutsutaan mukaan jo silloin, ettei nuoren tarvitse välttämättä pudota lainkaan opinnoista tai jos hän tuesta huolimatta putoaa, niin sitten hänen asiansa on jo jollain lailla etsivän hyppysissä. Nuoren tavoittaminen vaikeutuu huomattavasti, kun nuori on jo ehtinyt jättäytyä pois koulusta. Toinen vaihtoehto voisi olla se, että tehdään tässä tiivistä yhteistyötä kunnan muun nuorisotyön kanssa. Nuorisotyön tehtävä voisi olla tukea koulutyössä ja koulussa pysymisessä ja etsivän nuorisotyön ottaa sitten koppia nuoresta, kun hän on jo keskeyttänyt. Näin etsivän nuorisotyön resurssi voitaisiin kohdentaa niihin nuoriin, jotka ovat palveluiden ulkopuolella. Kouluista ja oppilaitoksista ei kuitenkaan voida jättäytyä ehkä kokonaan pois - täytyy myös tehdä työ ja kasvot tutuiksi nuorille, jotta tuen tarpeen ilmetessä heillä on jo käsitys siitä, kuka heitä voisi tukea elämässä eteenpäin ja kynnys ottaa yhteyttä tai ottaa palvelu vastaan madaltuisivat.

Pienissä kunnissa puhuttaa myös jalkautuminen – tehdäänkö sitä ja miten sitä kannattaisi tehdä, jos sitä tehdään? Kokemuksia nostettiin esiin esimerkiksi koulujen päättäjäisten aikaan nuorten suosimiin paikkoihin jalkautumisesta, tarvittaessa tehtävästä katupäivystyksestä, muun nuorisotyön kanssa yhteistyönä tehtävistä ryhmäytyksistä ja jalkautumisesta kouluihin. Hyvä paikallinen esimerkki on suunnitteilla oleva liikkuva saamenkielinen nuorisotyö – Inarissa on ajatuksena tehdä yhteisytössä Walkersin kanssa "aikataulutettua jalkautumista". Inarissa ei ehkä kannata lähteä vain ajelemaan Walkersin filosofian mukaisesti, vaan täytyy kertoa nuorille milloin ollaan missäkin, jotta he osaavat tulla paikalle. Tämä on nuorisotyön räätälöimistä paikallisista tarpeista käsin, nuorilähtöisesti.

Työparius puhutti myös - yksintyöskenteleminen on Suomen pienissä kunnissa yleistä. Parhaimmillaan työpari saattaa yksintyöskentelevälle löytyä kunnan nuorisotyöstä tai muista palveluista, pahimmillaan on itse itsensä työpari hoitaessaan kaksoistehtävää nuorisotyöntekijänä ja etsivänä.  Työpareja voi etsiä myös lähikunnista, jotta työn kanssa ei jää aivan yksin. Organisaation tehtävä on luoda työlle ja sen kehittämiselle, sekä työntekijöiden jaksamiselle edellytykset. Tähän kuuluu myös työntekijän mahdollisuus reflektoida ja jakaa työtään. Esimiehen tehtävä on tukea, mahdollistaa ja huolehtia työntekijän työssä jaksamisesta.

Etsivän nuorisotyöntekijän läsnäolosta nuorisotalolla oli myös erilaisia näkemyksiä ja ohjeistuksia eri paikkakunnilla. Paikoin se on ”sallittua”, se nähdään jalkautumisena nuorten toimintaympäristöön, hyvänä tilaisuutena tehdä kasvoja ja työmuotoa tutuksi sekä madaltaa nuorten kynnystä olla yhteydessä. Paikoin se taas on rajattu kokonaan etsivän nuorisotyöntekijöiden työkenttien ulkopuolelle, jotta etsivän nuorisotyöntekijän työaikaresurssin väärinkäytösten mahdollisuuksia voidaan vähentää. On tärkeää olla niissä paikoissa, joissa nuoria kohdataan, eli siellä missä he ovat, joten olisi hyvä saada "lupa" mennä nuorten toimintaympäristöihin nuorten ehdoilla. Toisaalta on hyvä, että ollaan tarkkoja siitä, ettei etsivän nuorisotyön resurssia käytetä muuhun, kuin mihin se on tarkoitettu (esimerkiksi avoimen toiminnan resurssina).

Pienissä kunnissa koettiin, että etsivän nuorisotyön työnkuvaa venytetään välillä vähän, koska muuten johonkin tilanteeseen ei välttämättä puututa lainkaan. Tästä oli hyvä esimerkki Savukoskella 5. luokkalaisten päihdekokeilut - tähän oli paikallisesti monesta näkökulmasta hyvä myös etsivän nuorisotyöntekijän puuttua. Varhainen tuki ja ennaltaehkäisevä työ vähentävät nuorten todennäköisyyttä vanhempana olla etsivän nuorisotyön asiakkaana ja toisaalta puuttuminen loi sekä vanhemmille, että muille toimijoille positiivisen mielikuvan etsivästä nuorisotyöstä. On siis usein arkipäivää, erityisesti pienillä paikkakunnilla, joissa nuorisotyönkin resurssi on pieni, että etsivä nuorisotyö hoitaa myös sellaisia akuutteja tilanteita, jotka eivät suoraan kuulu perustehtävään, mutta joissa päästään tukemaan yksittäisiä nuoria ja toisaalta tekemään näkyväksi palveluvajetta. Toinen kysymys toki on, pystytäänkö vajetta paikkaamaan.

Nuorten ja työntekijöiden yksityisyydensuoja pienillä paikkakunnilla oli myös paljon keskustelua herättävä aihe. Kun kaikki tuntevat kaikki, ja kaikki tietävät kaikkien kaikki asiat, on etsivän nuorisotyönkin tärkeä miettiä profiiliaan. Silloin ei kannata profiloitua syrjäytyneiden nuorten auttajiksi, vaan luoda positiivista kuvaa ja matalaa kynnystä. Joskus apua tarvitaan myös positiivissa elämänmuutoksissa, ja tätä voi olla hyödyllistä korostaa. Se madaltaa kynnystä ja poistaa leimautumista.

"Tule ilossa tai surussa!"

Nuorten kuljettamisen kysymykset nousivat myös esiin pitkien välimatkojen kunnissa – Tästä on erilaisia linjauksia eri kunnissa, eikä kysymys ole mitenkään yksinkertainen. Osa kunnista on kieltänyt etsivän nuorisotyöntekijöitä ottamasta nuoria oman auton kyytiin sillä perusteella, että ensisijainen vakuutus onnettomuustilanteissa on aina autonomistajan liikennevakuutus. Tämä on toisaalta hyvin ymmärrettävää, sillä se on aika suuri henkilökohtainen vastuu työntekijälle. Ratkaisut kuljettamisen kysymyksiin täytyy etsiä paikallisesti – vaihtoehtoja omalle autolle ovat esimerkiksi kunnan tai organisaation yhteiskäyttöauto, työsuhdeauto tai vuokra-auto. Näistä tulee tietysti kustannuksia, mutta toisaalta huomionarvoista on, että organisaation velvollisuus on taata etsivän nuorisotyöntekijälle välineet ja edellytykset tehdä paikallisista tarpeista lähtevää etsivää nuorisotyötä – monissa kunnissa tämä käytännössä tarkoittaa myös nuorten kuljettamista palveluihin, joihin nuoret eivät muuten pääsisi (reunaseuduilla välimatkat, huonot julkiset kulkuyhteydet ja kauas keskuksiin keskitetyt palvelut). Nuorten kuljettamisen mahdollisuus lisää myös etsivän nuorisotyön menetelmämahdollisuuksia, kun voidaan hyödyntää luonto- ja retkikohteita yksilö- ja ryhmätyöskentelyssä.

Päällimmäisenä päivissä kirkastui ajatus siitä, että valtakunnallisesti ei voida mitenkään luoda yhtä muottia, jonka oletetaan toimivan kaikkialla, vaan etsivään nuorisotyöhön täytyy rakentaa paikallisesti toimivia rakenteita, työnkuvia ja arjen työn ratkaisuja. Perustehtävä ja tavoite ovat valtakunnallisesti yhteisiä, mutta tekemisen tavat vaihtelevat paljon.

Urbaania verkostoitumista 16.11.2017

Kokoonnuimme torstaina 16.11.17 Pasilaan Helsinkiin urbaanissa toimintaympäristössä työskentelevien etsivän nuoristyöntekijöiden kanssa. Ajatuksena oli jakaa suurempien kaupunkien haasteita ja mahdollisuuksia, ajatuksia ja ideoita liittyen toimintaympäristön reunaehtoihin ja verkostoitua muiden samankaltaisissa toimintaympäristöissä työskentelevien etsivän nuorisotyöntekijöiden kanssa. Puhua siitä, mikä kaupungeissa puhuttaa ja jakaa kaupunkeihin erityisesti liittyviä havaintoja, hyviä käytänteitä, huolia ja iloja.

Viitisenkymmentä etsivän nuorisotyöntekijää eri puolilta Suomea saivat aikaan hyvää ja vilkasta keskustelua sekä koko joukko yhdessä, että pienemmissä porukoissa. Keskustelua heräsi sekä alustusten pohjalta että muista asioista, löydettin yhteneväisyyksiä ja eroavaisuuksia toimintatapojen ja tulokulmien välillä ja saatiin ehkä kollegoilta uusia ajatuksia omaan työhön kotiin vietäviksi.

Alustuksia kuultiin Kuopion katutyöstä, Turun monen organisaation yhteistyöstä, Espoon etsivän nuorisotyön kehityksestä ja muutoksista sekä Tallinnan kollegoiden näkemyksistä ja tavasta tehdä.

Tatu Savolainen, Kuopion Vinkkeli:

Esitys löytyy täältä

Kadulla tehtävän työn täytyy onnistuakseen olla pitkäjänteistä -  siinä täytyy tulla osaksi kaupunginosan yhteisöä. Läsnäolo ja onnistuminen yhteisöön liittymisessä vaativat nuorten hyväksynnän, ja sen saaminen vaatii aikaa ja sinnikkyyttä. Etsivässä nuorisotyössä vaihtuvuus on kuitenkin keskimäärin melko suurta, mikä asettaa haasteen pitkäjänteiselle työlle ylipäätään, saati sitten herkissä kohtaamistilanteissa kadulla. Vaikka vaihtuvuus toki on luonnollinenkin osa työelämää, työn pitkäjänteisyys pitäisi siitä huolimatta jotenkin pystyä rakentamaan. Tähän hyviä keinoja ovat esimerkiksi työparius, perehdytys ja hiljaisen tiedon tietoinen jakaminen.

Kuopiossa on tehty jo 25 vuotta etsivää nuorisotyötä ja katutyö on aina ollut siinä keskeinen menetelmä. Kohtaaminen kadulla on laadukas, joskin resursseja vievä tapa löytää tukea tarvitsevat nuoret ja päästä kulkemaan heidän rinnallaan. Kontakti on hyvä luoda jo ennakoivasti, tarkkailla ympäristöä ja siellä kasvavia nuoria. Se auttaa hahmottamaan jo pienestä asti (alakoulusta) niitä ryhmiä ja nuoria, jotka tulevaisuudessa todennäköisesti tulevat tarvitsemaan etsivän nuorisotyön tukea. Kun kasvot ovat tulleet nuorille tutuiksi ja niin sanottu pohjatyö on tehty, voi prosessi alkaa tehokkaammin, kun sen aika mahdollisesti nuoren kanssa koittaa. Näin tavoitellaan ensisijaisesti sitä kohderyhmää, joka ei ole muiden palveluiden piirissä. Katutyötä ja muutakin etsivää nuorisotyötä tehdään ensisijaisesti ilta-aikaan, kun nuoret liikkuvat.

Kohtaamisen tasot vaihtelevat eri ryhmillä, osan kanssa ollaan tiiviimmin tekemisissä, osan kanssa vain tervehditään ohimennen. Tiiviimmästä tekemisestä, luottamuksellisuuden rakentumisen jälkeen syntyy sitten yksilöhjausta ja kohdennettuja pienryhmiä. Kohdennetut ryhmät kootaan Kuopiossa pääsääntöisesti kaduilla kohdatuista nuorten ryhmistä eli kaveripiirit tulevat yhdessä käsittelemään asioita, jotka ovat heille kaikille yhteisiä. Näin vaikutetaan samalla nuoren yhteisöön ja toimintaympäristöön, eikä irroteta nuorta omista kuvioistaan yksilöohjaukseen ja palauteta häntä sen jälkeen sinne samoihin kuvioihin. Kohdennetuissa ryhmissä ohjaaja on vertaisena osana ryhmää keskustelemassa asioista nuorten kanssa, ei kertomassa heille miten kuuluu olla ja elää ja miten heidän haasteensa tulisi ratkaista.

Keskeistä katutyössä ja siihen liittyvissä prosesseissa on muistaa, että se vaatii pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä - vuodessa ei saa vielä mitään aikaiseksi. Mutta toisaalta se palkitsee lopussa.

Sami Renberg ja Laura Ahmad, Turun etsivä nuorisotyö:

Esitys löytyy täältä

Turku on saanut onnistumaan monesta eri organisaatiosta tulevien etsivän nuorisotyöntekijöiden aidon yhteistyön, työpariuden ja tiimityöskentelyn. Turussa etsivän nuorisotyöntekijät työskentelevät neljässä eri organisaatiossa, mutta ovat silti kaikki osa yhtä ja samaa tiimiä. Lisäksi alueellinen yhteistyö muiden lähikuntien etsivän nuorisotyöntekijöiden kanssa on rakenteellista ja sujuvaa. Yhteinen kehittäminen, ajatusten ja tekemisen jakaminen kollegojen kanssa alueellisesti on suuri voimavara, joka vie työtä ja sen tekemistä eteenpäin.

Kaikilla Turussa työskentelevillä etsivän nuorisotyöntekijöille on yhteinen, kaikkien neljän organisaation hyväksymä toimintasuunitelma. Yhteiseen suunnitelmaan on sitouduttu. Etsivät työskentelevät työpareina yli organisaatiorajojen ja vaihtavat paria aina kahden vuoden välein - näin toiminta ei pääse urautumaan, vaan kaikki saavat oppia toisiltaan. Tekeminen suunnitellaan yhdessä koko tiimin kanssa, sitä jaetaan ja reflektoidaan myös yhdessä.

Jalkautuminen on myös Turussa keskeinen työmuoto - sitä suunnitellaan kartoitusten pohjalta ja kokeillaan eri paikoissa eri aikoina, kunnes resurssien kannalta hyödyllisimmät toimintaympäristöt löytyvät.

Jani Suomalainen ja Sini Rautiainen, Espoo:

Esitys löytyy täältä 

Espoon etsivä nuorisotyö on kulkenut pitkän matkan ja kokenut isoja muutoksia, viimeisimpänä siirtymisen Koulutuskuntayhtymä Omniasta Espoon kaupunkin nuorisopalveluihin. Etsivä nuorisotyö on aloitettu Espoossa vuonna 2005 Ohjus -hankkeella, minkä jälkeen 2008 aloitettiin nivelvaiheen ohjaus ja 2011 nykymuotoinen etsivä nuorisotyö.

Elokuussa 2017 etsivä nuorisotyö siirrettiin liikkeenluovutuksena Omniasta kaupungille, jolloin etsivän nuorisotyöntekijöiden vakinaiset pestit siirrettiin osaksi kunnan muita nuorisopalveluita.

Etsivä nuorisotyö Espoossa totuttelee tällä hetkellä uuteen organisaatioon ja hakee myös uusia suuntia. Jalkautuminen on aloitettu yhteistyössä jalkautuvan nuorisotyön työparin kanssa, etsivät ovat alkaneet rakentaa omaa työparikuviota ja lähteneet mukaan Vamoksen Mindset -hankkeeseen, jossa nuoren tarvitsemia palveluita viedään hänelle kotiin,

Tiimin vahva tuki ja laajat, hyvät verkostot sekä toimivat saattaen vaihtamiset ja yhteiset ohjaukset yhteistyökumppaneiden kanssa ovat Espoon kaltaisessa kaupungissa tärkeä voimavara. Espoossa on viisi toisistaan erilaista kaupunkikeskusta, jotka ovat kaikki omia "kaupunkejaan". Espoo on kaksikielinen ja kulttuurisesti moninainen lähes 280 000 asukkaan kaupunki, jossa on myös paljon nuoria. 

Aleksei Jefimov ja Alexander Arabkin, Tallinna:

Tallinnan tekemisistä voit lukea aiemman blogipostauksen täältä

Etsivä nuorisotyö Tallinnassa kuten Suomessakin on aina nuorten puolella. Etsivän nuorisotyöntekijät tekevät selkeän eron viranomaisiin, mutta korostavat silti ammattilaisuutta. Katutyö on Tallinnassa tärkein työmuoto, siellä työtä tehdään nuorilähtöisesti, viedään tieto nuorille siitä mitä tekemistä ja palveluita heille on tarjolla, löydetään ne, jotka voisivat hyötyä tuesta ja rakennetaan mielikuva ja luottamuksellisia suhteita.

Uskottavuus kumppaneiden silmissä on täytynyt rakentaa alusta, koska työmuoto on Virossa vielä uusi. Yhteistyö poliisin kanssa on kuitenkin lähtenyt jo sujumaan ja tällä hetkellä soitetaan puolin ja toisin, jos kaduilla on meneillään jotain, missä toisen olisi hyvä olla läsnä. Tilanteisiin ja nuorten toimintaympäristöihin ei kuitenkaan mennä yhdessä tai yhtä aikaa, jotta etsivä nuorisotyö ei profiloidu samaksi kuin poliisi. Tämä mielikuva hidastaisi kontaktien luomista ja luottamuksen rakentamista. Tallinnassa etsivä nuorisotyö ei ole vielä saavuttanut vakiintunutta asemaa kaikkien toimijoiden keskuudessa, mutta asemaa ja tunnettuutta rakennetaan pikkuhiljaa.

Enemmistö Tallinnan kaduilla kohdatuista nuorista on venäjänkielisiä, joten myös työntekijät ovat venäjänkielisiä. Kulttuurieron huomaa välillä asiakastyössä vironkielisten kanssa, mutta molempia kieliryhmiä kuitenkin ymmärretään ja pystytään toimimaan nuorten omalla äidinkielellä.

Luottamuksellinen suhde takaa hyvän yksilö- ja pienryhmätyöskentelyn. Virolaisessa ja venäläisessä kulttuurissa Oóngelmista ei perinteisesti puhuta, joten ne ovat saattaneet patoutua sisälle pitkäänkin. Etsivä nuorisotyö on tavallaan linkki yhteiskuntaan ja sen palveluihin, joita ei osata tai haluta itse hakea. Ennaltaehkäisevä työ on keskeisessä roolissa, mukava harrastustoiminta ja toiminnan markkinoiminen positiivinen kärki edellä - Nuoria ei haluta profiloida NEET -nuoriksi, vaan "street nuoriksi", tavallisiksi nuoriksi jotka hengailevat kaduilla ja osallistuvat tavalliseen tekemiseen. Etsivässä nuorisotyössä ei haluta profiloitua ”ongelmanuorten auttajiksi”.

Tallinnassa halutaan tarjota mahdollisuuksia sellaisille nuorille, jotka eivät tiedä omia mahdollisuuksiaan, olla saavutettavissa matalalla kynnyksellä ja reagoida nopeasti nuorten tarpeisin.

Ryhmätoiminta Tallinnassa on spontaania, kadulla tavattujen nuorten ryhmien kanssa hetkessä ideoitua tekemistä (esim. urheilua tai kulttuuria). Tästä ryhmätoiminnasta syntyy taas yksilökontakteja.

Etsivä nuorisotyö pitää myös kouluilla teemaoppitunteja esimerkisi sosiaalisiin taitoihin, seksuaalikasvatukseen liittyen. Teematuntien kautta luodaan kontakteja nuoriin, lunastetaan vanhempien arvostus (koulua arvostetaan, sillä sillä on tietty status, ja koulun kautta vanhemmat luottavat myös etsivään nuorisotyöhön).

Etsivä nuorisotyö on oman toimintaympäristönsä ja yhteisönsä asiantuntija. Etsivän nuorisotyöntekijät tuntevat kaikki nuorille suunnatut tapahtumat ja palvelut ja  nuorten mahdollisuudet ja pystyvät tukemaan nuorten omaehtoista tekemistä yhteisössä.

Ajatustenvaihtoa alueellisesta koordinaatiosta ja tulevasta perehdytysoppaasta

Tapasimme perjantaina 10.11.17 alueellisten koordinaattorien ja edustajien kanssa Pasilassa, Helsingissä, tarkoituksena vaihtaa kuulumisia ja ajatuksia alueellisesta koordinaatiosta, pohtia vähän PARent -järjestelmän käsitteistöä etsivän nuorisotyön osalta ja kommentoida tulevaa valtakunnallista perehdytysopasta.

Lounais-, Länsi- ja Sisä-Suomen alueelliset koordinaattorit kertoivat tehtävistään ja siitä, miten koordinaatiorakenne heidän alueillaan toimii AVI:n ohjaamana. Koordinaattorin tehtävät nousevat tarpeesta, joten ne saattavat eri paikoissa ja eri aikoina olla hieman erilaisia. Keskeisimpänä tehtävänä on tukea alueellista etsivää nuorisotyötä ja -työntekijää, välittää kentän terveisiä aluehallintoviraston ja koordinaatioryhmän suuntaan ja tuoda sieltä terveisiä puolestaan takaisin kentälle. Koordinaattori tukee etsivää nuorisotyöntekijöitä ja esimiehiä erityisesti perehdytysvaiheessa, kokoaa heitä yhteen alueellisiin tapaamisiin, järjestää foorumeita, joissa esimiehet ja etsivän nuorisotyöntekijät voivat pohtia ajankohtaisia asioita yhdessä (ja myös erikseen) sekä kokoaa alueellista tietoa. Länsi-Suomen alueelliset koordinaattorit toimivat lisäksi Aikalisä -kouluttajina. Säännöllinen tapaaminen alueellisesti mahdollistaa ajatusten vaihtamisen ja vertaistuen sekä tasalaatuisuuden edistämisen ja työmuodon kehittämisen yhteisesti. Koordinaatioryhmän kautta saadaan myös omaa lähialuetta/maakuntaa suurempi kuva ja liitytään sitä kautta myös muihin alueisiin. Alueellisen koordinaation ja yhteistyön kautta voidaan käyttää myös resursseja tehokkaammin - kuntien ja etsivää nuorisotyötä tekevien organisaatioiden ei tarvitse tehdä kaikkea aina itse, vaan esimerkiksi markkinointia ja tiedotusta voidaan tehdä myös yhteisesti (esimerkiksi yhteinen tiedote 2. asteen oppilaitoksiin).

Erityisenä etuna alueellisessa koordinaatiossa nähdään se, että koordinaattori on vertainen - hän on etsivän nuorisotyöntekijä, jonka tehtäviin kuuluu perustyön lisäksi myös koordinoida alueellista yhteistyötä ja tukea. Näin kynnys kysymiselle ja mahdollisista epäkohdista kertomiselle on matala ja toisaalta koordinaattorin ymmärrys työstä ja työmuodosta on hyvä. Työmuoto on herkkä ja elää ajassa, joten käytännöntyöstä irrallisen koordinaattorirakenteen (esim. kokoaikaiset alueelliset koordinaattorit) luomista ei ole nähty järkeväksi, vaikka siinä voisi resurssien puolesta olla hyötynsäkin.

Koordinaattorin koolle kutsumia alueellisia tapaamisia on tällä hetkellä n. 5-7 kertaa vuodessa/alue, minkä lisäksi he järjestävät paikallisista ja alueellisista tarpeista nousevia koulutuksia. Tapaamisten järjestämisestä vastaavat kunnat/toimijat vuorotellen, vaikka vetovastuu sisällöstä onkin koordinaattorilla. Alueellinen koordinaatio ei tällä hetkellä näy koordinaattoreiden palkassa, vaan he tekevät sitä osana etsivän nuorisotyöntekijän tehtäväänsä. Aluehallintovirastot kuitenkin tukevat heitä tässä tehtävässä huolehtimalla vertaistapaamisten ja koulutusten aiheuttamista kustannuksista.

Koordinaatioryhmä (alueelliset koordinaattorit ja aluehallintovirastot) kokoaa hyvin näkemystä koko alueesta, mikä voisi olla erittäin hyödyllistä myös valtakunnallisesti. Vastaava koordinaattori/edustaja -rakenne voisi edistää yhteisen näkemyksen ja kokemuksen rakentamista valtakunnallisellakin tasolla ja tuottaa paitsi valtakunnallista tietoa alueellisesti tehtävästä etsivästä nuorisotyöstä, myös mahdollistaa hyvien käytäntöjen, ajankohtaisten ilmiöiden ja kuulumisten jakamisen sekä yhteisen työmuodon kehittämisen laajemmin.

Olisi myös tärkeää verkostoitua paitsi etsivää nuorisotyötä tekevien, myös muuta etsivää työtä tekevien toimijoiden kanssa. Näin työmuoto pysyisi juurissaan kiinni eikä irtoaisi omaksi saarekkeekseen, vaikka se monin paikoin ammatillistumisen myötä onkin erilaistunut perinteisestä katutyöstä. Periaate taustalla on kuitenkin edelleen sama - Täytyy elää ajassa ja paikassa ja kartoittaa niitä ryhmiä, jotka tarvitsevat tukea päästäkseen elämässä eteenpäin. Kartoituksen jälkeen nämä yksilöt täytyy löytää - tänä päivänä he löytyvät yhtä usein verkostojen ilmoitusten kuin katutyön kautta, mutta periaate on sama. Heidät täytyy tavoittaa, jotta voidaan tarjota tukea ja ohjausta. Etsivän nuorisotyön tapa asettua rinnalle kulkemaan, ohjata ja tukea elämässä eteenpäin nuoren motivoimisen ja vahvistamisen kautta on syntynyt enemmän nuorisotyön kuin etsivän työn perinteestä, mutta tavoite on jälleen sama - saada tukea tarvitsevat ihmiset tuen ja palveluiden piiriin, löytää heille heidän tarvitsemaansa apua, jotta he saavat voimavaroja rakentaa elämänsä rikkinäisiä osia, pieniä tai suuria, uudelleen.


Etsivä nuorisotyö on erityisnuorisotyötä - toimialasta riippumatta

Nämä juuret liittyvät myös etsivän nuorisotyön määrittelyyn, rajaamiseen ja menetelmiin - täytyy ymmärtää historiaa, jotta voi rakentaa tulevaisuutta ja kirkastaa perustehtävää. Nämä ovat keskeisiä asioita valtakunnallisen perehdytysoppaan kokoamistyössä. Keskusteluissa nousi esille rajaamisen ja kirkastamisen tärkeys erityisesti nyt sote -uudistuksen kynnyksellä - se on aiheuttanut kumppaneille päänvaivaa, mikä puolestaan on johtanut siihen, että etsivälle nuorisotyölle yritetään tarjota sidosryhmistä sellaisia tehtäviä, jotka eivät sille lähtökohtaisesti kuulu. Tämä ei toki ole mikään uusi ilmiö, etsivää nuorisotyötä on aina haluttu käyttää muiden toimijoiden työrukkasena ja sijaisena, mutta sote -uudistus lisää osaltaan tätä painetta.

Etsivä nuorisotyö on sijoittunut kunnissa eri toimialojen alle, mikä on osittain ohjannut työn tekemisen tapojen ja toimintakulttuurien syntymistä. Nuorisotyön eetoksen ja identiteetin syntyminen voi olla joskus hankalaa jonkin muun toimialan, kuten työllisyys- tai sosiaali- ja terveyspalveluiden alla, mutta se olisi ensisijaisen tärkeää. Etsivä nuorisotyö on kiistatta erityisnuorisotyötä, sitä ohjaa nuorisolaki ja nuorisotyön perinne. Tämän takia yhteinen, paikallinen, alueellinen ja valtakunnallinen keskustelu ja vertaistuki olisivat tärkeitä järjestää - yhteinen käsitys ja valtakunnallinen selkänoja helpottavat arkea ja työmuodon vakiintumista. Vertaistukea saadaan varmasti jonkin verran myös kumppaneilta, kunnan nuorisotyöltä ja omalta organisaatiolta, mutta erityislaatuisuutensa ja toisaalta vielä osittain jäsentymättömyytensä vuoksi etsivä nuorisotyö kaipaa jotain enemmän, jotain omaa. Se on erityislaatuista siksi, että se on fuusioitunut etsivän työn ja nuorisotyön perinteistä - kuuluu molempiin, mutta noudattaa kummastakin vähän irrallisia toimintatapoja.

Perehdytysoppaan raakiletta ruotiessa nousi keskusteluun etsivän nuorisotyön prosessin avaamisen tärkeys - täytyisi paikallisesti, ja valtakunnallisestikin pohtia sitä, kuinka paljon tehdään mitäkin ja miksi sitä tehdään. Resurssien tehokas käyttö edellyttää säännöllistä kartoitusta - keiden kanssa tässä ajassa, tässä paikassa, on tärkeintä tehdä työtä ja miten? Mitä sillä työllä tavoitellaan yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan näkökulmasta? Onko keskeisin kohderyhmä yhdellä määrittelyllä hyvä vai pitäisikö siihen palata säännöllisesti? Onko alueella jotain sellaisia ilmiöitä, joihin etsivän nuorisotyön voisi olla hyvä reagoida, siirtää työn painopistettä sinne, missä hyöty on suurin? Kartoituksen jälkeen täytyy selvittää, miten näihin ilmiöihin, näihin keskeisesti tukea tarvitseviin nuoriin päästään kiinni? Miten tavoitetaan ne nuoret, jotka kartoituksen perusteella olisi tärkeintä saada haarukoitua tuen piiriin? Miten rakennetaan luottamus? Miten nuoria motivoidaan muutokseen, oli se sitten palveluihin, koulutukseen tai harjoittelemaan tekemään arjessa jotain toisin? Mihin nuoria ohjataan, ja miten heitä tuetaan pysymään palveluissa? Miten heitä autetaan palaamaan takaisin omaan arkeensa, kiinnittymään takaisin yhteiskuntaan? Miten yhteistyö päätetään niin, että ovi jää auki ja on sellainen tunne, että edelleen ollaan olemassa nuorta varten?

Ja miten rajataan kaikki se etsivään nuorisotyöhön kuulumaton hommailu ja paikkailu pois ilman, että poltetaan siltoja muihin toimijoihin tai rajataan yhteistyön mahdollisuuksia? Paineet tehdä kaikenlaista ovat välillä suuret - milloin pitäisi toimia peruskoululaisen herätyskellona, milloin paikata jotain muuta resurssipulasta kärsivää palvelua.

Ristipaineessa tehtävä työn rajaaminen ja sen vaikeus (ja toisaalta liian tiukkojen rajojen välttämisen tuomat mahdollisuudet) kiteytyivät tapaamisessa näin:

"Etsivä nuorisotyö ei ensi pyytämällä sano kenellekään ei, mutta seuraavalla kerralla voi jo sanoa, kun on ehditty miettiä toimintaa etsivän nuorisotyön tehtävän kautta" - Erik Häggman

Perehdytysoppaasta lisää pian, kun olen saanut hahmoteltua sen seuraavaan muotoonsa - sen jälkeen se lähtee laajasti kommenttikierrokselle ja saavuttaa toivottavasti lopulta kaikkia parhaiten palvelevan muodon!

Aurinkoa marraskuuhun!

- Anna