tiistai 21. maaliskuuta 2017

Projektikoordinaattorista vahvistusta kehittämistiimiin!

Pitkä ja byrokraattinen rekrytointiprosessi on viimein ohi ja projekti on saanut kaipaamansa vahvistuksen (ja allekirjoittanut kaipaamansa tiimikaverin)! Projektikoordinaattori Dilbar Uotinen on aloittanut tehtävässään maanantaina 20.3. ja on jo ottamassa kiireen vilkkaa omaa tonttiaan haltuun.

Sumuinen maanantai muuttui aurinkoiseksi ja yhden naisen orkesteri kahden naisen tiimiksi :) 


Projektikoordinaattorin pääasiallinen tehtävä on kartoittaa yhdessä etsivän nuorisotyön ammattilaisten sekä yhteistyökumppanien kanssa viron- ja venäjänkielisten nuorten ajatuksia etsivästä nuorisotyöstä ja sen houkuttelevuudesta ja luonnollisesti myös kehittää palveluita niin, että ne jatkossa tavoittaisivat paremmin vieraskielisiä nuoria. Hän selvittää vuoden 2017 aikana sitä, miksi etsivä nuorisotyö ei tavoita Suomen suurimpia kielivähemmistöryhmiä ja ideoi yhdessä etsivän nuorisotyöntekijöiden kanssa sitä, miten palveluita voitaisiin kehittää niin, että kieli- ja kulttuurivähemmistöihin kuuluvia, tukea tarvitsevia nuoria tavoitettaisiin paremmin. Tämän vuoden aikana oppia haetaan pilottina nimenomaan viron- ja venäjänkielisten nuorten tavoittamisen kartoituksesta, mutta pidemmän tähtäimen tavoitteena on luonnollisesti tavoittaa kaikkia vähemmistöryhmiä entistä paremmin.

Konkreettinen toimintasuunnitelma tarkentuu tässä lähipäivinä ja -viikkoina, kunhan Dilbar pääsee kunnolla sisälle tehtäväänsä. Ensimmäiset askeleet tulevat hyvin todennäköisesti olemaan yhteistyökumppaneiden kartoittaminen sekä viron- ja venäjänkielisten yhteisöistä että niiden kuntien etsivästä nuorisotyöstä ja muista toimijoista, joissa näihin kieliryhmiin kuuluvia nuoria on paljon. Teidän asiantuntijuuttanne halutaan ehdottomasti hyödyntää paitsi yhteistyöverkoston kokoamisessa, myös haasteiden ja mahdollisuuksien kartoittamisessa ja konkreettisessa kehittämisessä. Olette ehdottomasti tervetulleita ottamaan itse yhteyttä Dilbariin, mikäli olette kiinnostuneita osallistumaan kehittämisen tähän puoleen! (Dilbarin yhteystiedot löytyvät alta). Hän myös varmasti on lähiaikoina yhteydessä teihin.

Tehokas sisäänajo uuteen tehtävään tapahtuu kätevästi NUORI 2017 -päivillä, jossa on innostavan paljon etsivän nuorisotyön sisältöjä tänä vuonna. Toivottavasti kohtaamme mahdollisimman monia teistä siellä!

Kiitos myös aktiivisesta vastaamisesta Etsivä nuorisotyö 2017 -kyselyyn, vastauksia on tähän mennessä kertynyt jo huimat 90! Olette huikeita! Linkki on edelleen auki, joten kaikki mukaan vaikuttamaan etsivän nuorisotyön kehittämiseen!

Viron- ja venäjänkielisten nuorten tavoittamiseen, sen haasteisiin ja kehittämiseen liittyvissä asioissa siis ensisijaisesti yhteys Dilbariin:

Dilbar Uotinen
p. 043 825 6044

Alueelliseen kehittämiseen, koulutuksiin ja koordinaatioon sekä valtakunnallisen perehdytysoppaan kehittämisprosessiin liittyvissä asioissa ensisijaisesti edelleen yhteys allekirjoittaneeseen :)

Anna Vilen
p. 050 544 6037
Facebook: Anna Espoon Nuorisopalvelut




Keväisin aurinkoterveisin,

Anna

maanantai 6. maaliskuuta 2017

ETSIVÄ NUORISOTYÖ 2017 - Kysely etsivän nuorisotyöntekijöille työstä, arvoista ja kaikesta

ETSIVÄ NUORISOTYÖ 2017 -kysely on tarkoitettu kaikille  etsivää nuorisotyötä tekeville ammattilaisille eri puolilla Suomea. Kyselyn avulla kartoitetaan etsivän nuorisotyöntekijöiden näkemyksiä omasta työstään, sen arvopohjasta, tehtävänkuvasta, kehittämisen ja tuen tarpeista sekä määrittämisen ja ohjaamisen tarpeista.

Kysely on rakennettu vahvasti avointen kysymysten varaan, jotta kysymysten asettelu ja vastausvaihtoehdot eivät liikaa ohjaisi ajattelua, joten kyselyyn vastaaminen voi viedä vähän enemmän aikaa. Kaikki vastaukset ovat kuitenkin valtakunnallisen perehdytysoppaan kehittämisprosessin kannalta erittäin arvokkaita - toivon siis, että löytäisitte arjen kiireestä sellaisen hetken, että voitte istua hetkeksi peruskysymysten äärelle.

Perehdytysoppaan tuottamisen lisäksi vastauksia hyödynnetään alueellisten koulutus- ja kehittämispäivien ja esimieskoulutusten suunnittelussa ja tiivistelmä niistä tulee myös kaikkien teidän käyttöönne.

Kysely on avoinna maaliskuun loppuun saakka, minkä jälkeen tulokset koostetaan aineistoksi, jonka saavat käyttöönsä kaikki etsivän nuorisotyöntekijät/etsivää nuorisotyötä tekevät organisaatiot. Yleisemmin jakoon lähtevä aineisto koostetaan niin, että sieltä ei ole mahdollista tunnistaa yksittäisiä vastaajia, toimijoita tai kuntia. 

Koostetut kyselyvastaukset ovat keskeinen aineisto alueellisissa kehittämispajoissa, joissa työstetään yhteistä valtakunnallista perehdytysopasta. Tämän aineiston rinnalla on käytössä viime vuonna tuotettua materiaalia sekä Opetus- ja kulttuuriministeriön parhaillaan työstämät etsivän nuorisotyön perusteet.

Kehittämispajojen aikatauluja suunnitellaan parhaillaan, ja tiedotan teitä niistä heti, kun aluehallintovirastojen kanssa on sovittu etenemistavoista.

Aurinkoista kevättä ja vastaamisen iloa - olette kehittämisen korvaamattomin osa, kiitos kun olette mukana!

Keväisin terkuin,

Anna