tiistai 6. helmikuuta 2018

Etsivän nuorisotyön kehittämisen tuki -projekti on loppusuoralla!

Nyt viedään viimeisiä viikkoja projektin parissa, ennen kuin etsivän nuorisotyön asiat siirtyvät projektin osalta sosiaalisen vahvistamisen osaamiskeskukseen ja ankkuroituvat pysyvämpiin rakenteisiin.

Työn alla on vielä muutamia juoksevia asioita, mutta suurimmat ponnistukset alkavat olla jo takanapäin. Viimeisiä häntiä päätellään kuitenkin vielä ja valmistellaan projektin antia tulevan osaamiskeskuksen käyttöön. Nyt alkaa siis olla käsillä se hetki, kun on aika kiittää kaikkia teitä, jotka olette osallistuneet kehittämisprosesseihin, keskusteluihin, kyselyihin ja muihin tilaisuuksiin, joita olemme projektissa viimeisen kahden vuoden aikana järjestäneet. Kiitos myös siitä, että olette kutsuneet meitä osallistumaan arkeenne, tapaamisiinne ja koulutuksiinne - eniten olemme saaneet irti oppia ja hyötyä kohtaamisista teidän kanssanne!



Jos on jossain välissä hetki aikaa, kannattaa lukaista Nuorisotyö -lehti (8/2017), jossa oli paljon asiaa myös etsivästä nuorisotyöstä.  Täältä löytyvät Etsivä nuorisotyö 2017 -kyselyn tulosten pohjalta kirjoitettu juttu ja Etsivää nuorisotyötä reunoilla -päivissä tehdyt etsivien haastattelut.

Etsivän nuorisotyön perehdytysopas on parhaillaan taitossa ja tulee pirteän ilmeen mukaisena pian käyttöönne. Heti kun se on saatu julkaistua verkossa, lähtevät myös painokoneet pyörimään ja etsivää nuorisotyötä toteuttavat organisaatiot voivat alkaa tarkkailla postiaan - painoversioita pitäisi alkaa pian sen jälkeen tipahdella postiluukuista eri puolilla Suomea. Jos haluatte hyödyntää sisältöjä jo ennen lopullista taitettua versiota, ilmeetön versio löytyy täältä.

Perehdytysoppaan julkistamistilaisuus järjestetään Ison Omenan kauppakeskuksessa sijaitsevan palvelutorin Stagella, Espoossa (Suomenlahdentie 1) perjantaina 23.2.2018 klo 9.30 - 12.00. Ilmoittautuminen tilaisuuteen pe 16.2.2018 tästä linkistä.

Alustava ohjelma:

9.30 - 10.00    Saapuminen - kahvitarjoilu
10.00 - 10.30  Opetus- ja kulttuuriministeriön puheenvuoro
10.30 - 11.00  Erik Häggmanin puheenvuoro
11.00 - 11.30  Katsaus valtakunnalliseen perehdytysoppaaseen (Anna Vilen)
11.30 - 12.00  Keskustelua ja mahdollisuus tutustua palvelutoriin


Ison omenan kauppakeskus sijaitsee länsimetron varrella ja kauppakeskuksessa on runsaasti myös pysäköintipaikkoja, joten saapuminen tilaisuuteen on helppoa! Lisätietoja palvelutorista ja saapumisesta.

LÄMPIMÄSTI TERVETULOA!


Kiitos antoisasta yhteistyöstä!

Aurinkoisin terkuin,
Projektitiimi